Parhaat tärpit loppuvuoden työnhakuun!
Syksy on jo hyvässä vauhdissa ja loppuvuosi tuo tullessaan uusia työmahdollisuuksia niin sesonki- ja reissutöiden kuin yritysten vaihtelevien työvoimatarpeiden myötä. Me Rekry Groupilla haluamme muistuttaa, että jokainen työmahdollisuus voi olla askel kohti työurasi seuraavaa tavoitetta.
Koskaan ei voi tietää, mitä erilaiset työkokemukset tuovat tullessaan. Tärkeintä on uskaltaa tarttua kiinnostaviin työtilaisuuksiin avoimin mielin. Saatat kartuttaa tienestien ja kokemuksen lisäksi myös verkostoasi työelämän kontaktien ja jopa uusien ystävien muodossa.
Tässä muutama vinkki, jotka kannattaa pitää mielessä syksyn työnhaussa:
- Ole avoin uusille työtehtäville ja toimialoille. Aiempi työkokemus ei aina määritä sitä, millaisiin tehtäviin voisit työllistyä seuraavaksi. Monissa työtehtävissä arvostetaan erityisesti hyvää asennetta, oma-aloitteisuutta ja halua oppia uutta. Esimerkiksi tuotannon, logistiikan ja palvelualojen tehtävissä voi olla mahdollisuuksia myös alanvaihtajille. Tunnista siis oma osaamisesi, mutta älä rajaa mahdollisuuksiasi turhan tiukasti. Saatat löytää itsesi työstä, jota et ollut aiemmin edes tullut ajatelleeksi.
- Laajenna rohkeasti työnhakualuettasi. Kaikkia kiinnostavia työmahdollisuuksia ei välttämättä löydy omilta kotikulmilta. Erityisesti rakennus- ja teollisuusalalla reissutyöt voivat tarjota monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuuksia kartuttaa kokemusta erilaisissa työympäristöissä. Jos elämäntilanteesi mahdollistaa työskentelyn toisella paikkakunnalla, kannattaa reissutyö nähdä ehdottomasti mahdollisuutena.
- Pikkujoulusesonki lähestyy ja luo lisätarpeita työvoimalle erityisesti ravintola- ja tapahtuma-alalla. Tarjoilijoille, kokeille, keittiöapulaisille ja muille palvelualan osaajille saattaakin pian avautua kiinnostavia keikkatyömahdollisuuksia. Sesonkityö on loistava tapa kerryttää työkokemusta ja ansaita lisätuloja.
- Älä siis ohita määräaikaisia tai lyhyempiä työsuhteita. Vaikka tavoitteena olisi työllistyä vakituisesti, kannattaa lyhyemmätkin työsuhteet nähdä mahdollisuutena. Kaikki tehty työ antaa aina arvokasta kokemusta. Samalla kasvatat myös työelämän verkostoasi. Kun hoidat työsi hyvällä asenteella, jäät varmasti mieleen ja saatat saada jalan oven väliin uusien työmahdollisuuksien valossa. Aina ei kannata tuijottaa pelkästään työsuhteen kestoa!
- Ole aktiivinen ja tartu tilaisuuksiin ajoissa. Työvoimatarpeet voivat syntyä nopeallakin aikataululla, minkä vuoksi avoimia työpaikkoja on tärkeä seurata säännöllisesti. Myös avoimen hakemuksen jättäminen on kannattavaa sesonkitöitä ajatellen. Päivitä CV:si ajan tasalle, jotta rekrytoijan on helppo ymmärtää, millaiset työtehtävät vastaisivat sinun osaamistasi. Kerro myös mahdollisimman selkeästi, millaisista tehtävistä olet kiinnostunut ja millaisella aikataululla olisit käytettävissä.



